6.10.2010

IC NO* Mega Miaow's Myrun, 20.9.2005 - 6.10.2010

Tänään on elämäni hirvein päivä.

Löysin rakkaan Myrkkyni käpertyneenä nukkumassa, aivan kuten hän aina nukkuu. Ihanasti kerällä. En pysty edes laskemaan kertoja jolloin minun on ollut pakko pysähtyä ja katsoa sekä helliä sitä kissaa koska tapa jolla se nukkuu on vaan erityisen suloinen. Aivan kuten tänäänkin. Tönäisin Myrkkyä varovaisesti, vähän kuten kiusaten, että miksi hän ei ollut tapansa mukaan herättämässä minua ja käpertynyt minun viereen kuten joka aamu. Myrkky ei liikahtanut. Silitin sitä pientä olentoa jonka turkki ja olemus on viimeisten viiden vuoden aikana tullut niin tutuksi. Myrkky oli jääkylmä. Rakas kissani oli kuollut.

En aio spekuloida syytä miksi. Avaustulos tulee muutaman viikon sisällä ja antaa tarvittavat vastaukset. Tällä hetkellä suruni helpottaa ainoastaan tieto siitä, että pieni kissani nukahti ikuiseen uneen rauhallisena, kerällä nukkuessa.

Koti tuntuu tyhjältä sillä Myrkkyhän täällä ääntä piti. Hän kertoili päivän tapahtumia milloin hiljaisemmin ja milloin kovemmin. En tiedä montako kertaa olen ollut puhelimessa niin, että keskustelukumppani on kysynyt kuka siellä niin vienosti maukuu. Myrkkyhän se. Odotan jatkuvasti näkeväni sen harmaa-musta-punaisen avaruusolion hypähtävän jostain. En jaksa uskoa, että rakas kissani on ihan oikeasti poissa.

Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan

Tyyni oli eilen yö
mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun tassun tunsin ihollain

2 kommenttia:

  1. Oi nej!<3 int myrkky. nu har ja o helt paska fiilis. tsemppiä åt dj! tanya julia

    VastaaPoista
  2. Todella musertavaa!
    Haaveilen kolmannesta rexistä, vuoden tauon jälkeen pentukuume nostaa päätään, pitkästä aikaa kävin foorumissakin, kun devoni-tyttö on haaveissa. Kovin paljon on surullisia uutisia tänä syksynä :-(
    Voimia suureen suruun!

    VastaaPoista